15.06.2022
Aleksi_kulma

eQ:n kiinteistörahastot Suomen kuudenneksi suurin kiinteistösijoittaja

eQ:n kiinteistörahastojen kiinteistövarallisuus on 3,1** mrd. EUR ja eQ:n kiinteistörahastot ovatkin jo Suomen kuudenneksi suurin kiinteistösijoittaja. Sijoittajilla on edelleen halu sijoittaa kiinteistöihin ja hyvien kohteiden kiinnostus markkinassa kasvaa. eQ:n kiinteistörahastojen omistamat kohteet sijaitsevat pääosin pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Maailman jatkuvasti muuttuessa vaaditaan kiinteistöalalla toimijoilta aktiivista toimintaa, osaamista sekä tietämystä. eQ:n kiinteistötiimissä työskenteleekin jo 13 kiinteistöalan ammattilaista ja tiimi tekee aktiivista työtä hankintojen, kiinteistökehityksen sekä vuokrasopimuskannan kehityksen suhteen.

Ukrainan sodasta huolimatta kiinteistömarkkina on pysynyt vakaana. Pitkittyessään sota voi vaikuttaa myös kiinteistöihin yleisen taloustilanteen tai rahoitusmarkkinan kautta. Rahoitusta on edelleen saatavilla vakaille toimijoille. Erikoissijoitusrahastolaki rajoittaa lainan ottoa ja rahastolla voi olla muuta kuin tilapäistä velkaa korkeintaan 50% rahastojen kokonaisvaroista. eQ Yhteiskuntakiinteistöt –rahastolla velan osuus on tällä hetkellä vain noin 25% ja eQ Liikekiinteistöt –rahastolla noin 40%. Noin puolet rahastojen velan määrästä on korkosuojattua ja lainoja on eri mittaisia erilaisilla sopimuksilla.

eQ Yhteiskuntakiinteistöt 31.3.2022 eQ Liikekiinteistöt 31.3.2022
Tuotto perustamisesta: + 9,0 %* p.a.
(perustettu 1.7.2012)
Kiinteistövarallisuus: 1 869 M€ **
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 9,5 vuotta
Vuokrausaste: 98 %
Kohteet: 148 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen
Tuotto perustamisesta: + 8,5 %* p.a
(perustettu 31.12.2014)
Kiinteistövarallisuus: 1 212 M€ **
Vuokrasopimusten keskimaturiteetti: 5,3 vuotta
Vuokrausaste: 93 %
Kohteet: 47 kohdetta
Tutustu rahaston neljännesvuosikatsaukseen

*Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Kiinteistörahastojen koko tuottohistoria on esitetty alla.
eQ Yhteiskuntakiinteistöt:2013 12,1%, 2014 6,4%, 2015 8,2%, 2016 9,8 %, 2017 10,1%, 2018 9,2%, 2019 9,1%, 2020 9,0%, 2021 8,2%, 1-3/2022 2,4% eQ Liikekiinteistöt:2015 9,8%, 2016 10,5%, 2017 10,7%, 2018 7,2%, 2019 7,7%, 2020 4,6%, 2021 8,9%, 1-3/2022 2,3%

**Rahaston kiinteistöomaisuus arvostetaan ulkopuolisella arvioitsijalla kvartaaleittain

Kiinteistösijoittaminen on pitkäjänteistä sijoittamista. Rahastojen tarkoitus on pitkäaikainen ja vastuullinen kiinteistöjen omistaminen, ylläpito ja kehittäminen.

eQ Yhteiskuntakiinteistöt

eQ Yhteiskuntakiinteistöt –rahasto on perustettu vuonna 2012 ja rahasto vietti kymmenettä syntymäpäiväänsä toukokuussa. Alkuvaiheessa rahasto omisti pääosin hoiva- ja päiväkoteja, mutta kiinteistösalkun sisältöä on muokattu merkittävästi viime vuosina. Rahastojen käyttötarkoitusjakauma on hajautettu useammalle toimialasektorille ja rahaston kohteiden painopisteet ovat vahvasti pääkaupunkiseudulla. Rahaston tuotto sen perustamisesta lähtien on ollut +9,0 % p.a *. 

Hankinnat
Rahasto hankki kohteita vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana noin 120 miljoonalla eurolla. Hankintoja tehtiin Tampereella, Lahdessa ja Seinäjoella. Tampereen kaupungin tytäryhtiöltä hankittiin portfolio, joka on pääosin Tampereen sote-toimen käytössä pitkällä sopimuskaudella. Rahaston uusin hankinta on hyvinvointipalvelujen käytössä olevien kohteiden portfolio Oulusta. 

Kehitys- ja rakennushankkeet
Espoon Otaniemeen valmistuu uusi oikeustalo kesällä 2022, jossa vuokralaisena toimii Senaatti-kiinteistöt. Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevan Orton-sairaalan kylkeen on rakenteilla uudisrakennus hoivakoti Wilhelmiina Palvelut Oy:n käyttöön. Rakennustyöt valmistuvat 2023. Lisäksi rahastossa on käynnissä useita rakennushankkeita erityisesti ikäihmisten palveluasumis- ja erityishoivasegmentissä.

eQ Liikekiinteistöt 

eQ Liikekiinteistöt –rahasto on perustettu vuonna 2014. Rahaston käyttötarkoitusjakauma on hyvin hajautettu useammalle toimialasektorille. eQ Liikekiinteistöjen isoimmat toimialasektorit ovat toimistot 29%, liiketilat 23% ja päivittäistavarakauppa 23%. Kohteiden painopisteet ovat vahvasti pääkaupunkiseudulla sekä isoissa kasvukeskuskissa. Rahaston tuotto sen perustamisesta lähtien on ollut +8,5 % p.a.*

Hankinnat
Rahasto osti kohteita vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana noin 40 miljoonalla eurolla pääkaupunkiseudulta. Rahasto hankki vahvan kehityspotentiaalin omaavan toimistokohteen Pasilasta läheltä juna-asemaa ja paikalliskeskuksen Espoosta.

Kehitys- ja rakennushankkeet
Vantaalla Kivistössä on rakenteilla paikalliskeskus, jonka pääkäyttäjiä ovat mm. S-market, Lidl ja Vantaan kaupunki. Hanke valmistuu vuonna 2023. Rahasto on saanut lisätuottoja viime vuosina hankekehityksestä (mm. pysäköintilaitos, Helsinki ja paikalliskeskus Kale, Tampere), aktiivisesta vuokraustoiminnasta, onnistuneista hankinnoista sekä kiinteistösalkun muokkauksesta.

eQ:n kiinteistörahastot auki merkinnöille 30.6.2022

eQ Yhteiskunta- ja eQ Liikekiinteistöt ovat auki merkinnöille neljännesvuosittain ja lunastuksille puolivuosittain. Rahastojen seuraava merkintäpäivä on 30.6.2022. Rahastojen merkintä- ja lunastuspäivät voit tarkastaa rahastojen sivuilta:
eQ Yhteiskuntakiinteistöt
eQ Liikekiinteistöt

Kiinteistösijoittaminen on lähtökohtaisesti pitkäjänteistä sijoittamista. Suositeltu sijoitusaika eQ:n kiinteistörahastoihin on vähintään viisi vuotta. Rahastojen perimä lunastuspalkkio on porrastettu sijoitusajan mukaan ja yli 5 vuoden sijoituksista ei peritä lunastuspalkkiota.

Riskit
Kuten kaikkeen sijoittamiseen, myös eQ:n kiinteistörahastoihin sijoittamiseen liittyy riskejä. Kiinteistörahastojen arvot voivat laskea ja rahaston ottama velkarahoitus korostaa mahdollista arvon alenemista. Rahastoihin liittyy myös likviditeettiriski eli riski siitä, että sijoitusten realisointi etenkin heikossa markkinatilanteessa voi johtaa tappioihin ja viivästyttää lunastusten maksamista. Rahasto voi joutua keskeyttämään rahaston lunastukset. Riskeistä on kerrottu tarkemmin rahastoesitteissä. Pyydämme ystävällisesti tutustumaan niihin huolellisesti. 

Rahastomerkintä on helpointa tehdä eQ:n verkkopalvelussa. Mikäli olet jo asiakkaamme, voit tehdä rahastosijoituksen kirjautumalla sisään palveluun omilla verkkopankkitunnuksillasi. Mikäli olet tekemässä ensimmäistä eQ rahastosijoitustasi, rekisteröidy ensin asiakkaaksi osoitteessa www.eq.fi/fi/registration. Rekisteröityminen on maksuton ja se vie aikaa vain muutaman minuutin. Rekisteröitymisen jälkeen rahastomerkinnän tekeminen onnistuu omia pankkitunnuksia käyttäen.

Rekisteröidy tästä 

Yhteisö/yritys voi valtuuttaa henkilön hallinnoimaan yhteisön/yrityksen salkkua verkkopalvelussamme täyttämällä valtuutuslomakkeen. Valtuutuslomakkeen saat täältä. Lomakkeessa on ohjeet verkkopalvelun käyttöönottoa varten.

Asiakaspalvelun tavoitat sähköpostitse: asiakaspalvelu(at)eQ.fi tai puhelimitse ma-pe klo 9-16
(09) 6817 8700 (pvm/mpm).