25.03.2021

eQ:n private equity -tiimille kansainvälistä toimialatunnustusta

eQ:n private equity –tiimi on voittanut Pariisissa 11. kerran järjestetyn Private Equity Exchange –palkintogaalan ”Best LP, Regional Strategy ” –palkinnon. eQ palkitaan Pohjois-Euroopan pk-kentän strategiastaan, jonka puitteissa eQ sijoittaa sekä uusiin perustettaviin että jälkimarkkinoilta ostettuihin pääomarahastoihin. Palkinnosta päättää tuomaristo, jonka jäseninä ovat edustajat Euroopan suurimmista instituutiosijoittajista.

Staffan Jåfs”Olemme ylpeitä siitä, että kanssasijoittajamme arvioivat sijoitusstrategiaamme parhaaksi kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Seitsemän hengen energinen tiimimme on Pohjoismaiden kokeneimpia ja olemme rahastojemme kautta sijoittaneet menestyksekkäästi jo 20 vuoden ajan pohjoiseurooppalaisiin pk-kentän kasvuyrityksiin. Yhteensä sijoituksia on tehty jo yli miljardin euron verran. Kohdealueemme manageriverkosto on erittäin laaja ja pitkään jatkuneen yhteistyön seurauksena meillä on pääsy parhaiten tuottaviin rahastoihin. Samalla tiimimme etsii aktiivisesti tulevaisuuden tähtirahastoja, jotta tuottomme säilyvät jatkossakin kilpailukykyisinä. Asiakkaillemme on tärkeintä, että tuotamme lisäarvoa ja sen eteen teemme työmme myös jatkossa, toteaa Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset.”

PE exchange awards winner 2020