06.07.2020

Sininen Planeetta 5v – kestävyydellä syntyy markkinaa parempaa tuottoa

Arvoisa Sinisen Planeetan asukas,

eQ Sininen Planeetta -rahaston toiminta käynnistyi tasan viisi vuotta sitten 30.6.2015. Kiitos rahastoon sijoittaneille asiakkaillemme siitä, että olette mukana tässä matkassa kohti parempaa elämää planeetallamme. Rahastolle viisi vuotta on ensimmäinen todella iso virstanpylväs. Nyt näemme, miten tuotto ja riskit kehittyvät pidemmällä jaksolla, ja miten rahasto käyttäytyy eri markkinatilanteissa. Tähän ensimmäiseen viisivuotisjaksoon mahtuukin monta käännettä. On huolestuttu Kiinan talouskasvusta, riskillisistä joukkolainoista, kauppasodasta, Trumpin politiikasta ja tietysti viimeisimmästä uhasta, koronasta ja sen vaikutuksista. Sininen Planeetta on kestänyt näissä käänteissä hyvin. Rahasto on myös tuottanut erinomaisesti viiden vuoden aikana.

Alla olevaan kuvaan on piirretty tuottokehitys viideltä vuodelta. Vertailuindeksimme on MSCI Maailman Osakkeet. Lupasimme, ja lupaamme edelleen, että pitkällä juoksulla rahastomme sijoitusprosessi - jossa poimitaan maailman parhaat yhtiöt, sellaiset edelläkävijät joiden strategia on linjassa merkittävästi terveemmän maapallon kehittämistavoitteen kanssa - tuottaa paremmin kuin osakkeet keskimäärin. Kun kaikki kulut otetaan huomioon, näin on myös käynyt. Tämä on nähty jo kolmen vuoden jaksolla mitattuna, ja nyt myös viiden vuoden. Tuottoeroa on syntynyt 4,7% per vuosi vertailuindeksiin nähden. Viidessä vuodessa tämä kumuloituu jo mukavasti: kun maailman osakkeet keskimäärin ovat tuottaneet viiden vuoden aikana 38,5%, eQ Sininen Planeetta on 71,4% lähtöpistettä korkeammalla. People, planet, profit – se on toiminut. Sinisen Planeetan CO2-päästöt ovat erittäin matalat, rahasto ei sijoita lainkaan fossiilisten polttoaineiden arvoketjuun ja rahaston laajat vastuullisuustulokset, eri tavoin mitattuna, ovat vertailuryhmänsä ehdotonta kärkipäätä. Tiedämme, että sijoituksillamme on myös laajasti positiivisia yhteiskunnallisia nettovaikutuksia. Kerromme tässä muutamia havaintoja matkan varrelta ja annamme näkemyksemme (ainakin) seuraaville viidelle vuodelle tästä eteenpäin.

Sininen Planeetta: tuottokehitys viideltä vuodelta

Sininen Planeetta Fund return and risk

Jokainen hyvä sijoitusprosessi oppii jatkuvasti. On oltava selkeä ajatus tavoitteesta, jota kohti kuljetaan. On kuitenkin myös hyväksyttävä riittävällä nöyryydellä se tosiasia, että matkalle lähdettäessä käsitys siitä mikä toimii, on vielä hahmotelma. Mutta etenkin kun lähdetään matkalle pitkin polkua, jota ei ole vielä juuri kukaan kulkenut - ja jonka ytimessä on kestävyysajattelu ja ESG - on lähdettävä asenteella, jossa innovatiivisuus ja luovuus koetaan motivoivina haasteina. Tällä matkalla olemme tavanneet loistavia edelläkävijöitä ja hengenheimolaisia. Olemme kohdanneet yritysten perustajia, johtajia ja visionäärejä, kuten Marc Benioff josta hieman lisää myöhemmin. Heitä seuratessa olemme voineet koko ajan vahvistaa käsitystä siitä, että strategiaan vahvasti kytketty laaja kestävyysajattelu luo merkittävää taloudellista arvoa, synnyttää positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä muuttaa ihmisten ajattelua.

Sijoitusfilosofiamme yksi keskeinen ajatus on, että teknologinen kehitys voi avata mahdollisuudet säästää merkittävästi rajallisia luontoresursseja ja luoda kestävää edistystä maapallolla. Tämä on osoittautunut oivalliseksi valinnaksi. Sen myötä olemme löytäneet paitsi sekä kasvua, että oivaltaneet teknologian ja yhteiskunnallisen kehityksen laajemman yhteyden. Kun matkalle lähdettiin, emme vielä osanneet arvata kuinka tärkeäksi tämä ulottuvuus nousee. Sosiaalinen vastuu on tärkeä osa ESG-analyysissä, mutta Sinisen Planeetan sijoitusprosessissa sen rooli on noussut paljon tärkeämmäksi kuin koskaan uskalsimme kuvitella.

Digitalisaatio antaa välineet ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun, mutta sen myötä syntyy myös valtava sosiaalinen muutospaine työn ja tuotannon rakennemuutosten kautta. Data on uusi ’öljy’. Sen omistaminen, suojaaminen, käyttöoikeudet ja käyttötavat ovat matkamme aikana nousseet merkittävään rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ilmastonmuutos on myös mitä suurimmassa määrin sosiaalinen haaste. Kuivuudet, metsäpalot ja rankkasateet koskettavat kaikkein haavoittuvimpia maapallon asukkaita. Kun ruuan saanti ja elinolosuhteet vaarantuvat, kokonaiset kansat lähtevät liikkeelle. Vastaavasti jos yhteiskunta ei luo riittäviä edellytyksiä digivalmiuksien omaksumiseen laajasti, teknologinen kehitys voi johtaa vakavaan eriarvoistumiseen, mikä puolestaan voi vaarantaa edistyksen saavuttamisen.

Kestävyys on moniulotteinen kohde tutkittavaksi. Sijoittajan kannalta ratkaisevaa on löytää ne strategiset tekijät, joilla luodaan kestävää kilpailuetua. Olemme oppineet sen, että sosiaaliseen kestävyyteen investoivat yritykset pystyvät luomaan juuri tätä, pysyvää kilpailuetua. Sitä tukee asiakkaiden, työntekijöiden, muiden yhteistyökumppaneiden ja yhteiskunnan kasvava halu korostaa vastuullisten toimijoiden roolia erilaisissa valinnoissa. On erityisen kannustavaa todeta, että se on myös synnyttänyt sijoittajan näkökulmasta tärkeintä eli tuottoa.

Salesforce.com on pitkään ollut rahastomme keskeisiä sijoituksia. Sen perustaja Marc Benioff on tunnettu sidosryhmäkapitalismin puolestapuhuja, merkittävä filantrooppi ja yhden maailman nopeimmin kasvavista ohjelmistotaloista kulttuurin rakentaja. Benioffin uusin kirja Trailblazer avaa näkökulmia siihen ajatteluun, jonka kautta etsimme Siniseen Planeettaan sijoituksia. Trailblazer kääntyy suomeksi ’polunraivaaja’. Sininen Planeetta on oman alansa polunraivaaja. Käynnistimme kaksi vuotta sitten yhteistyön Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kanssa, joka antaa mahdollisuuden sijoittaa rahastoomme niin, että samalla tukee merkittävästi BSAG:n erittäin arvokasta systeemitason kehitystyötä Itämeren olosuhteiden parantamiseksi. Tämän kumppanuuden myötä olemme myös oppineet paljon konkreettista regeneratiivisesta maanviljelystä ja ruokaketjun merkityksestä, mikä on tukenut selvästi sijoitustoimintaamme. BSAG-osuussarja on edelläkävijä Suomen rahastomarkkinoilla ja ainutlaatuinen koko maailmassa. Hyvää voi tehdä monella tavalla, tinkimättä tuotosta.

Tein listaa osakkeista, jotka ovat positiivisimmin vaikuttaneet rahaston tuottoon. Viisi parhaiten tuottanutta yhtiötä ovat kaikki teknologiatoimialalta ja tämä tulee esiin vahvasti, kun tarkastellaan viiden viime vuoden tuottokehityksiä laajemminkin. Näissä Sinisen Planeetan yhtiöissä on kuitenkin yhteisenä piirteenä varsin selkeä missio, joka on linjassa rahastomme tavoitteiden kanssa. Omistamme näitä yhtiöitä edelleen. Mitä todennäköisimmin omistamme niitä myös tulevaisuudessa. Esittelen seuraavasti lyhyesti parhaiten tuottaneet yhtiöt, ja syyn siihen, miksi ne kuuluvat Sinisen Planeetan salkkuun.

Microsoft

”Tehtävänämme on antaa planeetan jokaiselle ihmiselle ja organisaatiolle välineet, joilla saadaan aikaan enemmän”, näin alkaa yhtiön mission kuvaus. Kestävyys on Microsoftin strategiassa aivan ytimessä. Vuodesta 2012 yhtiö on ollut täysin hiilineutraali ja se asetti hiljattain uudet tavoitteet hiilineutraalisuudesta läpi koko arvoketjun vuoteen 2030 mennessä. Tämä pitää sisällään myös palveluiden loppukäytön. Yhtiö aikoo kompensoida kaikki päästöt myös perustamisestaan lähtien vuoteen 2050 mennessä. Microsoft on tekoälyn soveltamisen edelläkävijä ja se on myöntänyt Al For Earth -hankkeesta 137 tukea 47 eri maassa. Hankkeilla etsitään ratkaisuja planeetan suojaamiseksi maataloudessa, vesivarojen suhteen - biodiversiteetti ja ilmaston muutoksen vaikutukset huomioon ottaen. Yhtiö lahjoitti 1,4 miljardilla dollarilla ohjelmistotyökaluja non-profit -organisaatioiden käyttöön maailmanlaajuisesti. Tässä vain muutamia esimerkkejä siitä, että ’enemmän’ voi olla myös paremmin.

Zscaler

Koska data on uusi ’öljy’, sen turvaaminen on aivan ratkaisemassa asemassa, kun datan käyttöä lisätään ja älylaitteiden määrä kasvaa. Pilvipalveluiden raju kasvu (josta Microsoft myös hyötyy) tekee tietoturvasta ison haasteen. Zscaler erikoistuu nimenomaan pilviarkkitehtuurin turvaratkaisuihin. Meitä kiinnostivat aluksi erityisesti ratkaisut, joissa otetaan huomioon järjestelmien ’reunalla’ olevien laitteiden tietoturva. Tämä on tärkeää, kun mietitään mm. itseohjautuvien kulkuvälineiden, erilaisten teollisuuden automaatioratkaisujen ja rakennetussa ympäristössä toimivien sensoreiden luotettavaa toiminnallisuutta. Toinen seikka, miksi uskalsimme lähteä tähän matkaan (kurssiliike on aika ajoin melko vikkelää) on se, että yhtiöllä on alusta asti ollut erittäin hyvät ja suuret asiakkaat, joille yhtiön ratkaisuilla on kriittinen merkitys. Zscalerin asiakkaana on ollut pitkään mm. Siemens. Hyvät asiakkaat, siinä sidosryhmä, josta voi alkaa miettiä myös sijoituskohdetta tarkemmin. Tietoturva on tärkeä teema Sinisessä Planeetassa ja tämän osakkeen osalta olemme onnistuneet ’aivan nappiin’ myös ajoituksen suhteen.

Adobe

Perustelu Adobelle on yksinkertaisuudessaan tämä: digitaalinen dokumenttien hallinta ja jakaminen säästävät puuta, puut nielevät hiiltä ja ilman hiilinieluja emme selviä. Adobe tukee myös digivalmiuksien edistämistä yhteisötasolla eri tukiohjelmien kautta, ja se panostaa erityisesti koulutuksen tukemiseen. Erinomainen esimerkki siitä, kuinka valmiuksien tukeminen synnyttää kestävyyttä pitkälle tulevaisuuteen. Adoben tuotteet ja palvelut sopivat erinomaisesti maailmaan, jossa yhä enemmän tehdään työtä etäyhteyksien avulla. Digitaalinen dokumenttien allekirjoitusmahdollisuus on yksi keskeisesti Adoben vahvuuksista. Jälleen kerran, suuri ja vaativa asiakaskunta, heidän tarpeisiinsa vastaaminen synnyttää luottamusta, joka kiihdyttää kasvua. Sijoitusprosessimme pitää tällaisesta asetelmasta.

Nvidia

Nvidia oli rahaston ensimmäinen ’täysosuma’. Yhtiö on kasvanut nopeasti maailman suurimmaksi tekoälykiihdyttimien valmistajaksi, ja onnistuimme näkemään tämän merkityksen jo alkuvaiheessa. Tekoäly on aivan keskeinen teknologiakokonaisuus, jossa valtavalla laskentateholla ja nopeudella pystytään automatisoimaan ja tehostamaan lähestulkoon kaikkea mahdollista. Nvidia tekee tekoälyn käyttöön kriittisen infrastruktuurin ytimen, kiihdyttimen. Opimme Nvidian sijoituksen kautta todella paljon mm. siitä kuinka voidaan määrittää näin kovaa kasvavan yhtiön järkevä arvostus. Teimme oman kestävän P/E kertoimen, jossa otetaan huomioon mm. innovaatiokyky suurempana uusien investointien tuotto-odotuksena ja pidempänä kilpailuedun kestoaikana. Olemme soveltaneet sosiaalisen kestävyyden ja innovaatiokyvyn menetelmiä erityisesti Nvidian kohdalla seuraamalla laajaa joukkoa datasignaaleja eri lähteistä ja analysoimalla niiden suhdetta tutkimus- ja tuotekehityskuluihin. Tämä informaatio on lisännyt luottamusta yhtiöön, ja olemme pystyneet lisäämään yhtiön painoa salkussa jopa erityisen suuren yleisen epävarmuuden vallitessa, kuten koronakriisin keskellä.

Salesforce

Trailblazer. Marc Benioff on luonut yrityskulttuurin, joka on edelläkävijä monessa suhteessa. Omien työntekijöiden valmiuksien kehittäminen ja työhyvinvoinnista huolehtiminen ovat tärkeässä asemassa. Mutta Salesforce suuntaa vaikutuksia vahvasti ja laajasti koko ympäröivään yhteiskuntaan. Jos johonkin yhtiöön voi vahvasti liittää kaikkia sidosryhmiä yhdistävän merkityksen, se yhtiö on Salesforce. Benioff herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, mutta kun yhtiö takoo jatkuvasti kovaa kasvua, ja osakeomistuksemme tuottaa jatkuvasti rahastolle lisäarvoa, on pakko uskoa, että tässä sidosryhmäkapitalismissa voi piillä, oikein johdettuna, kilpailuetua synnyttävää voimaa.

Viisi vuotta on melko pitkä aika. Uskon kuitenkin, että tapa jolla sijoitamme, on vasta pitkän polun alkupäässä. Monet teemoistamme ovat vasta nyt puhjenneet kukkaan, tai puhkeamassa. Hyvä esimerkki ovat videoneuvottelut ja etäyhteyksien merkitys. Heti alussa pohdimme pitkään, miten eri tavoin tähän voisi sijoittaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tarpeettoman liikenteen välttäminen säästää aikaa ja ympäristöä. Teimme sijoituksia tähän teemaan jo kauan ennen koronaa. Meillä oli vahva näkemys siitä, että tämä suunta on oikea. Koronaepidemian myötä tietysti näiden palveluiden ja valmiuksien kysyntä lähti nousuun aivan uudella kulmakertoimella. Emme usko, että nyt nähty ’digiloikka’ on tilapäinen poikkeus. Lisäksi kaikki merkit viittaavat siihen, että kestävyys kokonaisuutena on yrityksille paitsi välttämätön, myös erityisen, jäljittelemättömän, vahvuuden lähde. Viiden vuoden jälkeen voimme todeta, että matka on saatu hyvin alkuun. Uskomme, että olemme oikealla polulla. Polkua pitää vielä raivata, mutta matka on vaivan arvoinen.

Esa Saloranta

Salkunhoitaja, eQ Sininen Planeetta