05.02.2019
LEHDISTÖTIEDOTE

eQ Varainhoito on sijoittanut pitkään ja menestyksekkäästi Euroopan pääomasijoitusmarkkinoille. Vuodesta 2015 lähtien eQ on tarjonnut asiakkaille mahdollisuuden sijoittaa myös USA:n parhaisiin, pieniin ja keskisuuriin listaamattomiin yhtiöihin sijoittaviin rahastoihin. eQ toteutti 24.1.2019 ensimmäisen sulkemisen kolmanteen USA-rahastoonsa ja keräsi siinä ennätykselliset 113 miljoonaa dollaria. Varainkeruuta jatketaan kevään ajan ja rahaston lopullinen sulkeminen tehdään kesäkuussa. eQ:n ensimmäinen USA-rahasto (2015) oli lopulliselta kooltaan 80,2 miljoonaa dollaria ja toinen USA-rahasto (2017) 105 miljoonaa dollaria. 

Erikoissijoitusrahasto eQ PE XI US tulee tekemään sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rahaston sijoitussalkussa tulee olemaan 10-12 rahastoa, joiden avulla rahasto tulee hajautumaan 100-150 yhtiöön useille eri toimialoille ja osavaltioihin. Kaikkien kolmen rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana RCP Advisors Chicagossa. RCP vastaa sijoituskohteiden valinnasta.

Lisäksi eQ Varainhoito on kerännyt loppuvuonna 2018 avattuun eQ Private Credit II –rahastoonsa jo 70 miljoonaa euroa. Rahasto sijoittaa suoriin, pääosin senior-lainoihin Euroopassa ja sen salkunhoitajana toimii MV Credit Lontoossa. eQ Private Credit II –rahaston lopullinen sulkeminen tehdään ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi:

”eQ:n kahden ensimmäisen USA-rahaston sijoitussitoumukset kohderahastoihin saatiin tehtyä tavoiteaikataulussa ja olemme erittäin tyytyväisiä yhä tiivistyvään yhteistyöhön strategisen kumppanimme RCP:n kanssa. USA:n pääomasijoitusmarkkina on maailman suurin, mutta etenkin pk-sektorissa managereiden välillä on isoja tuottoeroja. Kokenut paikallinen kumppani on välttämätön edellytys sille, että löydämme kiinnostavimmat rahastot ja saamme myös neuvoteltua allokaatiota niissä. 

eQ Private Credit II on toinen MV Creditin kanssa toteuttamamme private credit -rahasto. MV sai ensimmäisen rahaston sijoitettua nopeasti hyviin lainoihin ja myös Private Credit II:n sijoitustoiminta on jo erittäin hyvin käynnissä. Nykyisessä korkoympäristössä private credit tuo korkosalkkuun sekä vaihtuvakorkoista tuottopotentiaalia että vakautta.” 

eQ Varainhoidon hallinnoitavat varat olivat syyskuun 2018 lopussa 9,0 miljardia euroa, josta 1,4 miljardia euroa oli eQ:n private equity –rahastoissa. Perustamme vuorovuosin Eurooppa- ja USA -rahastoja. Vuonna 2018 perustettiin Eurooppaan sijoittava eQ PE X North, johon kerättiin 175 miljoonaa euroa sijoitussitoumuksia Suomesta ja ulkomailta. eQ PE XI US:n jälkeen vuonna 2020 vuorossa on taas Pohjois-Eurooppaan sijoittava pääomarahasto eQ PE XII North.

Helsinki 5.2.2019

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:
Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy
+358 (9) 6817 8736, staffan.jafs(at)eQ.fi