03.07.2017

Erikoissijoitusrahasto eQ Kehittyvät Markkinat Pienyhtiö

Erikoissijoitusrahasto eQ Kehittyvät Markkinat Pienyhtiö on eQ:n aktiivisesti hoitama osakerahasto, joka sijoittaa pienten ja keskisuurten yritysten osakkeisiin kehittyvillä markkinoilla. Sijoituskohteena ovat yhtiöt, jotka maksavat hyvää ja vakaata osinkoa, mutta samalla kasvattavat liiketoimintaansa.  Salkun osakkeiden odotettu osinkotuotto on tällä hetkellä keskimäärin 6,4% ja tämän vuoden PE-luku 9,9. Lisäksi useat salkun yhtiöt ovat nettovelattomia. Salkussa on kasvavia yrityksiä mm. Taiwanista, Kiinasta, Indonesiasta, Thaimaasta, Puolasta ja Meksikosta. Rahaston maavalinnassa pyritään painottamaan kasvavia talouksia ja esimerkiksi välttämään sijoituksia maihin, joiden valuutta on erityisen riskinen.

Rahasto aloitti toimintansa toukokuun lopussa ja sijoittaa samalla osinkostrategialla kuin hyvin menestynyt eQ Kehittyvät Markkinat Osinko, mutta astetta pienempiin yhtiöihin. Pienyhtiöt ovat historiassa tuottaneet paremmin kuin isot yhtiöt ja erityisesti pienet osinkoyhtiöt ovat olleet kehittyvillä markkinoilla hyvätuottoinen sijoituskohde.

Alla vertailussa kehittyvien markkinoiden pienyhtiöt, joiden osinkotuotto on ollut yli 4 prosenttia ja vastaavasti yhtiöt, joiden osinkotuotto on ollut alle 0,5 prosenttia (kuvassa keskellä kehittyvien markkinoiden indeksit). Korkean osinkotuoton yhtiöt ovat tuottaneet kymmenessä vuodessa 350 prosenttia, kun samaan aikaan alhaisen osinkotuoton yhtiöt ovat tuottaneet 10 prosenttia. Olemme lisäksi huomanneet, että osingon maksaminen usein kertoo yrityksen hyvästä hallintotavasta.



Yhtiövalinnassa hyödynnetään kvantitatiivista seulontamallia, jonka perusteella lähempään tarkasteluun valitaan noin 500 valikoiduilta tunnusluvuiltaan mielenkiintoisinta yhtiötä. Rahastoon valitaan tarkemman analyysin perusteella 40–60 näkemyksemme mukaan parasta sijoituskohdetta.

Jos haluat sijoittaa osinkoteemalla myös kehittyvillä osakemarkkinoilla toimiviin, pienempiin yhtiöihin, on tässä sijoitustyyliltään ainutlaatuinen rahasto käyttöösi. Osakemarkkinoilla yleisesti ja kehittyvillä osakemarkkinoilla erityisesti sijoitusajan tulisi olla pitkä.

eQ KEHITTYVÄT MARKKINAT PIENYHTIÖ - TUTUSTU RAHASTOON JA SIJOITA

 Ilkka Nokso-Koivisto Jukka-Pekka Leppä 
 Ilkka Nokso-Koivisto, Salkunhoitaja  Jukka-Pekka Leppä, Johtaja, kehittyvät osakemarkkinat