12.06.2015
eQ Varainhoito (“eQ”) on tänään 11. kesäkuuta päättyneellä varainhankinnalla kerännyt yli 80 MUSD uuteen, Pohjois-Amerikkaan sijoittavaan eQ PE VII US -rahastoon. Rahaston varainhankinta kesti ainoastaan viisi kuukautta ja rahasto ylitti tavoitekokonsa selvästi.

eQ PE VII US tulee tekemään sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rahaston sijoitussalkussa tulee olemaan noin kymmenen rahastoa, joiden avulla rahasto tullaan hajauttamaan useille eri toimialoille, maantieteellisille alueille ja eri sijoitusvaiheisiin. Rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana chicagolainen RCP Advisors, jonka vastuualueena on sijoituskohteiden valinta.

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi:

”Olemme innoissamme tästä mahdollisuudesta – Pohjois-Amerikan pääomasijoitusmarkkina on maailman suurin ja strategisen kumppanimme RCP:n avulla varmistamme pääsyn kokoluokan parhaisiin, mutta vaikeasti saavutettaviin pääomarahastoihin. RCP:n yli 15 vuoden sijoitushistoria pk-sektorissa ja vahva tuottohistoria antavat eQ PE VII US:lle erinomaiset lähtökohdat. Etenkin pk-sektorilla parhaiden managereiden tunteminen on tärkeää, koska managereiden välillä on erittäin suuria tuottoeroja. Erinomaisten tuottojen saavuttamiseksi, sijoitukset on tehtävä tarkasti valikoituihin ja luokkansa parhaisiin rahastoihin. RCP:n sijoitusprosessi pohjautuu syvälliseen kvantitatiiviseen analyysiin, jonka perustana on erittäin kattava yli tuhannen rahastomanagerin tietokanta.

Pohjois-Amerikassa rahastojen toimialakohtainen erikoistuminen on merkittävästi yleisempää kuin Euroopassa, ja sijoitussalkkumme tulee sisältämään myös vahvasti toimialakeskittyneitä rahastoja. Tästä esimerkkeinä ovat terveydenhuolto, rahoituspalvelut ja media/viihde. Lisäksi, osa mahdollisesti salkkuun tulevista rahastoista tekee sijoituksia ainoastaan tietyillä maantieteellisillä alueilla, kuten esimerkiksi Keskilännessä, Yhdysvaltain länsirannikolla tai New York Cityn alueella. Vastaavasti osa kohderahastoista on selkeästi tiettyyn sijoitusvaiheeseen keskittyneitä, joista mahdollisina esimerkkeinä ns. erikoistilanteet, kasvun rahoitus ja buyout-sijoitukset. Rahaston sijoitustoiminta on jo käynnistynyt ja ensimmäiset sijoitukset tehdään lähiaikoina.

Sijoittajien kiinnostus vaihtoehtoisia sijoituksia ja erityisesti pääomasijoituksia kohtaan on vahvassa kasvussa, ja meillä on ilo toivottaa 35 sijoittajaa tervetulleeksi uusimpaan rahastoomme. Sijoittajista 12 on ensi kertaa sijoittajana eQ:n pääomasijoitusrahastoissa. Nyt suljetun eQ PE VII US:n jälkeen olemme saavuttaneet kaksi merkittävää virstanpylvästä – pääomasijoitusrahastoissamme on yli 100 sijoittajaa ja pääomasijoitustoiminnan hallinnoitavat varat ylittävät 3,5 miljardia euroa.”

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, Johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy
puh: +358 (9) 6817 8736